Lukiolaistet uupuvat ja aikuisten tulisi relata vähän, sanoo HS. Mikrohäiriöt ajavat meidät vielä sekopäisiksi, epäilen minä.

Lukiolaisten uupumisesta on uutisoitu valtamedioissa pitkin kevättä. Kun kuulin uudistuksesta, että yo-papereilla mennään sisään (tai ei mennä) yliopistoihin, niin tajusin välittömästi, mitä on luvassa. Jos itsestäni olisi ollut kyse ammoisin lukiomuinoin, niin olisin haalinut, pingottanut ja päntännyt varmasti äärirajoille. Harva tietää teininä, mitä haluaa tehdä ja mitä sitä varten tarvitsee juuri nyt opiskella. Siten on pakko ottaa varmuuden vuoksi kaikkea.

Uudistus on älytön, ja se pitää purkaa heti. Lukio on yleissivistävä, ja niitä arvosanoja voi korottaa, joten antakaa nuorille aikaa kypsyä, etsiä ja kehittyä. Lukiorauhaa!

Hesari jatkoi uupumisaihetta neuvomalla aikuisia: "Aikuinen, relaa vähän" (6.5.2019). Pitäisi kuulemma katsoa myös peiliin. Tunnistan lehden luettelemat "pitäisi harrastaa tavoitteellisesti", "osallistua" ja "aktiivinen yhteiskunnan jäsen" -vaiheet, mutta en lähde alleviivaamaan, että ne yksistään tai pääasiassa olisivat uupumisen ja stressin aihe. Monesti harrastukset, osallistuminen ja aktiivinen ote antavat myös selviytymisvälineitä, ihan fyysistä terveyttä ja tietenkin sosiaalista pääomaa. Yleensä myöskään normityö ei itsessään hierrä, vaan se, jos työnteko alinomaa keskeytyy tai sitä häiritään eri suunnista.

Epäilen, että toinen vahva (vahvempikin) selittäjä erilaisille uupumisille, stressille ja black outeille ovat mikrohäiriöt, joita olemme vapaaehtoisesti lisänneet elämäämme. Osa niistä on loistavia pikkuapulaisia ja oikein käytettynä turvallisuutta lisääviä tekijöitä tai elämämme rikastajia, mutta kääntöpuolisesti olemme antautuneet jatkuvalle säätämiselle.

FB:n Entisajan kovan elämän mytologisointiryhmän tyylisesti heitän, että ennen sitä wain hypättiin pyörän selkään, eikä tarvinnut etsiä kypärää, säätää hihnaa tai varautua siihen, että punaisia päin ajamisesta joku raportoi somen alueryhmässä.

Missä taskussa ne kännykät olikaan? Voi ei, laturi oli jäänyt treenireppuun. No eipä se Applen laturijohto enää toimikaan vain kuin tietyssä kulmassa. Täytyy käydä ruokatunnilla ostamassa taas uusi. Facessa on muistettava kirjoittaa seitsemän onnittelutoivotusta tänään. Onnea onnea vaan! Tuokaan ei ole ikinä onnitellut minua, mutta antaja saa, eikö se niin mennyt.

Gmail on taas täynnä uutiskirjeitä, roskiin vain! Enkö juuri perunut melkein kaikki? Harmittaa, etten ole ehtinyt kuuntelemaan jaksoakaan e-luennosta, josta maksoin ihan kohtuullisen summan, ihan kiva, että muistuttavat, kuinka hyödyllinen juuri se minulle olisi. Jotain palautumisesta ilmeisesti. Outlook vaatii uudelleenkirjautumista. Minkä polun päässä tuorein versio olikaan? Salasanasi vanhenee 13 päivän päästä. Miksi Chromen kiinnitetyt välilehdet eivät pysy…

Hemmetin Helmet! Laina-ajat ovat jo umpeutumassa, ahdistaa, eikä tee mieli kirjautua uusimaan. Saisipa sakkorahat edes korvamerkittyä uusia kirjahankintoja varten! Tulee lainattua ihan liikaa, kun tietää, että uusiminen on vain klikklik. Lukemattomien palauttaminen on ihan normia.

Mitäh! Excel jumittaa taas, vaikka sen pitäisi mahdollistaa jaettu työskentely. Sulkekaa kaikki ja avataan uudestaan. No ei sinne mennyt kuin minuutti, ehkä kaksi. Ja sitten palaveriin! Kannettava mukaan, jotta kerkeän samalla päivittää työaikakirjauksen. Multitaskaushan onnistuu, kun tekee vain rutiinihommaa, eiksniin.

WhatsApissa pitäisi nopsaa vastata muutamaan viestiin, koska ehdin lukea ne ja lähettäjä ihmettelee muuten, miksi en reagoi, koska kaksi sinistä väkästä. Olen ihan perussorminäppärä, mutta silti kirjoitan aina väärin, pyyhin ja uudestaan, hih kirjoitan aina oman nimeni muodossa Jaaan. Olisi pitänyt yläasteella ottaa se konekirjoitus eikä kotitaloutta.

Äh, nyt kello on kymmentä vaille, ja aktiivisuusranneke ilmoittaa vasurissa, että tunnin aikana et ollut tarpeeksi aktiivinen ja askelia puuttuu. Pitää vaimentaa notifikaatiot, koska kesken kokouksen ei kehtaa askeltaa ympäri pöytää.

Ympärilläni teinien kännykät piippaavat, naputtavat. Ruutuja tuijotetaan intensiivisesti. Koska joku katsoi silmiin viimeksi? Vastaantulija on pyöräillä päälleni, koska päivittää samalla jotakin tärkeää. Yritän totutella läppärillä uudistuneeseen käyttöjärjestelmään ja ihmettelen, että mitä parannuksia se toi. Vaihtelu ei aina virkistä, vaan joskus se voi aiheuttaa ärtymystä. Ehkä se on yksi virkistymisen muoto?

En haikaile entisaikoihin, vaikka haikailenkin aikoja, jolloin emme olleet näin orjallisesti kiinni sovelluksissa ja virtuaalisissa yhteisöissä. Harmittaa, että uutisetkin ovat nykyään täynnä vaatimuksia ja vertailusyötettä: syö tätä, liiku näin, nyt pinnalla, lähetä kuva… Kaipaan STT:n kuivia raportteja maailman tilasta ja tapahtumista. Haluan itse valita viihteeni.

Musta aukko on nyt pystytty valokuvaamaan. Samanlainen dokumentoitu aukko tuntuu olevan aina välillä oman pääni sisällä, vaikka lepoon ja rentoutumiseen yrittäisikin panostaa. Olen selkeästi vähentänyt Facebookin käyttöä, seurattavia hashtagejä, turhaa someaikaa. Yrittänyt järkeistää arjen siirtoja, tuoda tullessani, viedä mennessäni. Silti koko ajan on jotain, jota voisi tarkistaa, oppia, kuunnella, seurata, päivittää, ottaa haltuun. En yhtään ihmettele, että olen huomannut vaikeuksia arkisten ja ihan normaalien asioiden muistamisessa.

En halua jäädä odottamaan pohjakosketusta, vaan saada ajan ja toimintani jälleen haltuuni tyyliin nyt. Tiedän, että universaali vastareaktio ja -aalto tälle kaaokselle on tulossa, mutta haluan ehtiä ensin pois alta. Aloitan sen sillä, että palaan tähänkin asiaan vasta huomenna ja luen loppuillan Soininvaaran uusinta dekkaria.

#Aviapolis Studios ja työ X.0. - tulevaisuudenaikainen hub innovaatioiden läpivirtaamoksi

Viimeisien kuukausien aikana olen pyörittänyt mielessäni suuria. Tai ainakin ne tuntuvat suurilta omaan päähäni, johon ei meinannut -93 löytyä edes tarpeeksi pientä yo-lakkia. Siksi tuntuu paineita vapauttavalta kirjoittaa ne julki. Olen sen verran jakamistalousihminen, että tykkään sysätä raakileita eteenpäin. Kaiken ei tarvitse aina olla valmiiksi pureskeltua, koska joku toinen voi olla parempi kypsyttelijä tai haukkaaja.

Aviapolis Studios aloittaa vaiheittain vuoden 2018 aikana Aviapoliksen aseman lähellä. Hanke tulee voimistamaan Aviapoliksen ytimen sykkeen niin vahvaksi ja laajaksi, että melkein jo nyt kuulen rytmin resonoivan. 

Studioksen nettisivulla on mainittu sana HUB yhteensä kuusi kertaa. Sanaa käytetään merkityksissä: Media & Entertainment Hub, business hub ja traffic hub. Kompleksiin on kaavailtu 16 000 m2 toimistotilaa. 

Minkälaista toimistotilaa hubiin on kaavailtu? 

Nettisivujen mukaan tarjotaan co-working-konseptia, jossa samassa tilassa toimisivat alan huiput, kilpailijat ja uuden sukupolven työntekijät. 

Erilaisia hubeja eli "yhteisiä työtiloja" löytyy Helsingistä mm. Flux, HUB13 ja Myyrmäestä Coworking Myyr York.

Minkälaisesta tilasta olen haaveillut?

Koska en ole futuristi enkä digievangelista, niin en hehkuta tai maalaile tulevaisuuden työstä enempää. Otan annettuna tiedon, että robotit, IoT, keinoäly, työ X.0. jne. tulevat tuhoamaan perinteisen toimistotyön ja työnantajat tulevat sponsoroimaan enemmän ja enemmän työntekijän vapaata tilavalintaa kuin maksavat jättimäisiä vuokria puolityhjistä toimitiloista.

Aviapolis Studiosin yhteyteen tarvitaan muihin HUBeihin verkostoituva tulevaisuudenaikainen, monimuotoinen ja ajassa reagoiva, kokeilukenttänä toimiva HUB-tila, jossa maailman huippuosaajat, paikalliset yrittäjät, etätyötä tekevät, kansainväliset sukkuloijat, vaihtomatkustajat ja muut kohtaamis- ja työskentelyn paikkaa tarvitsevat voivat keskittyä työhönsä, löytää samanhenkisen yhteisön ja nauttia kansainvälisestä työilmapiiristä.

Aviapoliksen alueella sijaitseva HUB olisi mahtava kokeilukenttä Aviapoliksen Piilaakson alueen innovaatioille. Samalla HUB voisi olla itsessään sisällöntuottaja erilaisille oppimis- ja verkostoitumistapahtumille, toimia kiihdyttämönä ja testauspaikkana ideoille ja keksinnöille, joita hyödynnetään vaikkapa Aviapolis Studioksessa, lentokentällä ja kaupungilla. HUBsta olisi mahdollista hankkia itselle tai yritykselle räätälöityä palvelua, joka muotoutuisi perinteisestä ja satunnaisesta etätyöpisteestä laajaan, kaiken toimitilan, hyvinvointipalvelujen ja yöpymisen kattavaan pidempiaikaiseen työskentelyyn esimerkiksi kansainälisten projektien aikana.

HUB olisi upea ja innovatiivinen itsessään. Kokeiluhenkisyyden mukanaan tuovat sponsorit lisäisivät houkuttavuutta: eri firmat haluaisivat saada nimeään esiin HUBin kautta. HUB:ssa tarjottaisiin tilapäisyöpymiselle unimunia, uusimmat kuntoilu- ja quantified self -innovaatiot, kulunvalvonnan, tilanhallinnan viimeisimmät RFID-sovellukset. Lisäksi Aviapolis Studioksen yhteyteen voisi rakentaa yhteisöllisen monitilastudion, jossa pop up -kuvaajat loihtisivat mielikuvituksen rajat ylittäviä kuvia ja videoita. HUB:sta voisi tulla kaiken uuden läpivirtaamo, joka myös itsessään kehittäisi ja synnyttäisi innovaatioita ja houkuttelisi luovia huippuja mukaan ympäri maailmaa.

Aviapolikseen on perustettu pienyrittäjäverkosto, yhdistysmuotoinen Aviapolis Business Network. Yhdistys tukee ja vahvistaa pienyrittäjien ja yrittäjyydestä kiinnostuneiden yhteistyötä, verkostoitumista ja liiketoimintaa alueella. Paikalliset yrittäjät ovat olleet hyvin kiinnostuneita mahdollisista monimuotoisista yhteistyötiloista. Aviapolis Studioskin tulee varmasti tarvitsemaan myös paikallista yrittäjyyttä, nopeasti paikalla olevaa ketteryyttä toimintaansa. 

Jatkoideoita?

Mitä muuta?

Anna palautetta ja liity yhdistykseemme: aviapolisbusinessnetwork(a)gmail.com

Aviapolis Business Network

Jaana Huhta (sihteeri)

Mikael Gabriel (+ ET-lehti) kuuluu myös 40+ valikoimiin #vainelämää

Tänään 31.5. Hesarin kulttuuritoimittaja Mari Koppinen vaati Vain elämää -sarjaan Anneli Saaristoa. Tai Sonja Lummetta. Tai Tuula Amberlaa.

Mikäs siinä. Tai siis ettei mulla olisi mitään sitä vastaan. Jaan mielipiteen.

Mutta kun kulttuuritoimittaja jatkaa: "Minun ikäluokkani ei taida tuntea Mikael Gabrielin kappaleita --", niin kurkistan tarkemmin toimittajan kuvaa ja yritän selvittää, mihin ikäluokkaan hän viittaa.

Koppinen näyttää minua huomattavasti nuoremmalta - ainakin Hesarin Näkökulmassa.

Minä, 40+, olen kuunnellut koko MG-tuotannon n kertaa läpi, ja ikisoittolistoillani on sieltä suosikkipoiminnat. Eli jäävät listoilleni niin kauaksi aikaa kuin Spotify (tai oma henki) pihisee.

Kuuntelen nuorten Suomi-räppäreiden musaa, koska tykkään siitä. Se rullaa etenkin lenkillä. Sanoituksissa pääsen kurkistamaan nuorten kieleen ja mieleen tuntematta itseäni tirkistelijäksi. Välillä en edes tiedä, kenen biisistä on kyse, sillä kaikki lainailevat sujuvasti toisiltaan ja vierailevat toistensa biiseissä. Sekin on tosi jees.

Muuten. Luen myös mielelläni ET-lehteä, jos sellaisen jostain käsiini saan. En taida kuulua ihan vielä senkään laskelmoituun kohderyhmään, mutta virkistäviä tulokulmia löytyy. Erilaisia kuin monien ns. luontaisten viiteryhmieni.

Mutta. Vain elämää. Se taitaa erottaa minut yli puolesta Suomesta. En ole sitä seurannut. Tokko seuraan, vaikka Mikael Gabriel on seuraavalla kerralla mukana. Tai vaikka olisi Anneli Saaristo.

Kalle Lähde: #Happotesti - Kirja joka sai Bukowskin tuntumaan hienohelmalta

Lainasin eilen Kalle Lähteen Happotestin, joka on saanut paljon palsta- ja bittitilaa. Ei syyttä, eikä suotta.

Yksi hujaus vain ja päällimmäiseksi luettujen pinoon paluumatkalle Pointin kirjastoon.

Kaikki varmasti tietävät, että kirja kuvaa sievistelemättä juopon elämää. Määrittelemätön pätkä aikajanaa, johon mahtuu oluttölkin sihahduksia, tokkuraisia heräämisiä ties mistä, oksennuksia ja muita eritteitä (ties missä). Mutta ennen kaikkea jatkuvaa sisäistä itsepetosta, kieltämistä, selittelyä ja valehtelua.

Päähenkilö vie juomisen, alkoholismin, rappion ja juoppouden päänsä sisällä aivan omalle tasolleen, johon peilattuna Bukowskikin näyttäytyy sisäsiistinä ja hienohelmaisena.

Mikä toisen alennustilassa sitten niin kiehtoo?

Rappioromantiikasta ei häivähdystäkään, älyllisestä keskustelusta - edes humalaisen jankkaavasta dialogista - tai mielenkiintoisista ihmisistä ei häivähdystäkään.

Vain yksinäisyyttä, laskusuuntaista pohjalle valumista, menetyksiä ja häpeää, noloutta, sairautta, joka saa ihmisen nojaamaan viimeisillä voimillaan sepittämiinsä kulisseihin kaksin tutisevin käsin.

Mutta olenko pitkään aikaan nauranut yksin yöllä ääneen kirjan kanssa niin kuin eilen? En muistaakseni. Mikä nauratti? Mietin vastausta, joka on kyllä: sujuville sutkautuksille, hauskoille vertauksille ja nokkeluuksille.

Sillä koko ajan odotin ja toivoin ihmettä; päähenkilön havahtumista ja toipumispolulle askeltamista.

Nyt kun Lähteen pää on auki, odotan kovasti sitä vaikeinta, eli seuraavaa eli kakkosta. Kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin perustuvan kuvauksen aikana veti tietysti koko ajan yhtäläisysmerkkiä kirjailijan ja päähenkilön välillä.

Koska kirja on raitistuneen miehen ja mielen tuottama teksti, uskon vahvasti, että tämä ei jää tähän.

Chick litiä joogasalin naisista - kirja naisten välisestä kaiken ylittävästä ystävyydestä - ja joogasta

Kuin automaattiohjauksella nappasin alelaarista ostoskoriin kirjan Rain Mitchell: Opetuksia. Joogasalin naiset.

Chick littiä pitkästä aikaa!

Toki ostorefleksin aiheutti sana joogasali.

Avasin kirjan vailla mitään ennakko-odotuksia. Ja heti muutaman sivun jälkeen olin in! Ihq ja omg tässä opuksessa on upotettuna kaikki joogakliseet ja vielä monenteen potenssiin - koska Jenkkilä!

Kirjassa vilisevät eri joogasuuntaukset, villeimmät villitykset, hassuimmat hullutukset "asanoiden patentoinnista" nakujoogaan asti. Hihittelin ja ahnehdin. Muutamaan kertaan kyllä myös herkistyin.

Oikeasti kirja oli kertomus naisten välisestä vahvasta, kaiken ylittävästä ystävyydestä. Ja joogasta, joka toimii  kokoavana voimana ja ratkaisuna ihan mihin vain. Sydänsuruista eheytymiseen, väkivaltaisesta suhteesta irtautumseeen, yhteen saattamiseen, omaan voimautumiseen.

Vaikka kirja tuntui välillä melko kliiniseltä ja sisäsiistiltä, niin en  silti usko, että se olisi parantunut lisärosoisuudesta tai -syvällisyydestä.

Nyt tilaan itselleni sarja ensimmäisen osan!

Musiikkideprivaatio

Olen ollut lapsesta asti musiikin suurkuluttaja. Musiikki antaa edelleenkin minulle iloa, motivaatiota, kylmiä väreitä, keskittymiskykyä, uusia ajatuksia, uusia oppeja, näkemyksiä, nautintoa.

Pikkukakarasta asti olen soitattanut pikkumankasta ensin Nenaa, sitten Faith No Morea, Iron Maidenia, Nirvanaa, Bad Religionia, olen viritellyt halpoja korvalappustereoita kestämään lenkillä, kiukutellut hyppiville kannettaville cd-soittimille ja täysillä löytöiloinnut kannettavan musiikin syntyriemun mp3-soitinten myötä. 

Kunnes Spotify

S paransi elämänlaatuani jättiläisenharppauksella.

Mutta nyt.

Uusi yltäkylläisyysasteen ongelmani on se, ettei mikään musa ole kunnolla kolahtanut aikoihin. Ei vain kolise. Onko vika uuden musiikin tai olenko jumittunut 90-luvulle?

Vai onko se Spotify?

Kulutanko uuden liian äkkiä ja ahdehdin lisää? Poimin suosituimmat, enkä huomioi B-sidoreita? Eikö Spotifyssä ole marginaaleja, jotka iskisivät juuri minuun?

Vai onko musiikin kuluttamisesta tullut liian helppoa? Ei mitään odotettavaa, etsittävää, löydettävää. Kaikki tarjotaan valmiina: suosituimmat, samantyyppiset, valmiit listat. Ei tarvitse edes poimia.

Edelleen lautasellani pyörivät lähinnä ne vanhat. Mausteena joitakuita muutaman kerran käyttötapauksia. Olen tehnyt myös täsmäiskuja eri maihin, joista (mm. Turkki, Bulgaria, Serbia, Italia, Venäjä) on jäänyt yksittäisiä jäljelle kestovarastooni, johon olen alkanut pelätä pian kyllästyväni lopullisesti.

Ehkä vika on minussa. Olen muuttunut ja etsin jotakin väärää. Eli täytyisi tehdä genreloikka.

Mihin ihme suuntaan?

Valmiuksia ja konkreettisia edistyksiä

Sain todistuksen joogaopinnoistani. Päällimmäisenä tunnen kiitollisuutta siitä, että olen saanut osallistua kursseille. Kaikki ne ihmiset ja se innostuksen aste!

Tunnustan valmiuteni oppia lisää. Odotan etenkin jatko-yin-kursseja sekä vinyasaa.

Tein juuri oman harjoituksen aurinkoisella parvekkeella. Omassa jang-harjoituksessa asanoiden pidot venyvät ja venyvät. Yin-harjoituksen vaikutteita.

Olen iloinen siitä, että olen kehittynyt päälläseisonassa. Siitä kuuluu kiitos sivanandalle. Konkreettinen tavoite, tulos todennettavissa. Teorian jälkeen vain harjoitusta. Eikä jää abstraktille tasolle. Ehkä seuraavaksi alan harjoitella peacock-asanaa (riikinkukko).