Musiikkideprivaatio

Olen ollut lapsesta asti musiikin suurkuluttaja. Musiikki antaa edelleenkin minulle iloa, motivaatiota, kylmiä väreitä, keskittymiskykyä, uusia ajatuksia, uusia oppeja, näkemyksiä, nautintoa.

Pikkukakarasta asti olen soitattanut pikkumankasta ensin Nenaa, sitten Faith No Morea, Iron Maidenia, Nirvanaa, Bad Religionia, olen viritellyt halpoja korvalappustereoita kestämään lenkillä, kiukutellut hyppiville kannettaville cd-soittimille ja täysillä löytöiloinnut kannettavan musiikin syntyriemun mp3-soitinten myötä. 

Kunnes Spotify

S paransi elämänlaatuani jättiläisenharppauksella.

Mutta nyt.

Uusi yltäkylläisyysasteen ongelmani on se, ettei mikään musa ole kunnolla kolahtanut aikoihin. Ei vain kolise. Onko vika uuden musiikin tai olenko jumittunut 90-luvulle?

Vai onko se Spotify?

Kulutanko uuden liian äkkiä ja ahdehdin lisää? Poimin suosituimmat, enkä huomioi B-sidoreita? Eikö Spotifyssä ole marginaaleja, jotka iskisivät juuri minuun?

Vai onko musiikin kuluttamisesta tullut liian helppoa? Ei mitään odotettavaa, etsittävää, löydettävää. Kaikki tarjotaan valmiina: suosituimmat, samantyyppiset, valmiit listat. Ei tarvitse edes poimia.

Edelleen lautasellani pyörivät lähinnä ne vanhat. Mausteena joitakuita muutaman kerran käyttötapauksia. Olen tehnyt myös täsmäiskuja eri maihin, joista (mm. Turkki, Bulgaria, Serbia, Italia, Venäjä) on jäänyt yksittäisiä jäljelle kestovarastooni, johon olen alkanut pelätä pian kyllästyväni lopullisesti.

Ehkä vika on minussa. Olen muuttunut ja etsin jotakin väärää. Eli täytyisi tehdä genreloikka.

Mihin ihme suuntaan?