Mikael Gabriel (+ ET-lehti) kuuluu myös 40+ valikoimiin #vainelämää

Tänään 31.5. Hesarin kulttuuritoimittaja Mari Koppinen vaati Vain elämää -sarjaan Anneli Saaristoa. Tai Sonja Lummetta. Tai Tuula Amberlaa.

Mikäs siinä. Tai siis ettei mulla olisi mitään sitä vastaan. Jaan mielipiteen.

Mutta kun kulttuuritoimittaja jatkaa: "Minun ikäluokkani ei taida tuntea Mikael Gabrielin kappaleita --", niin kurkistan tarkemmin toimittajan kuvaa ja yritän selvittää, mihin ikäluokkaan hän viittaa.

Koppinen näyttää minua huomattavasti nuoremmalta - ainakin Hesarin Näkökulmassa.

Minä, 40+, olen kuunnellut koko MG-tuotannon n kertaa läpi, ja ikisoittolistoillani on sieltä suosikkipoiminnat. Eli jäävät listoilleni niin kauaksi aikaa kuin Spotify (tai oma henki) pihisee.

Kuuntelen nuorten Suomi-räppäreiden musaa, koska tykkään siitä. Se rullaa etenkin lenkillä. Sanoituksissa pääsen kurkistamaan nuorten kieleen ja mieleen tuntematta itseäni tirkistelijäksi. Välillä en edes tiedä, kenen biisistä on kyse, sillä kaikki lainailevat sujuvasti toisiltaan ja vierailevat toistensa biiseissä. Sekin on tosi jees.

Muuten. Luen myös mielelläni ET-lehteä, jos sellaisen jostain käsiini saan. En taida kuulua ihan vielä senkään laskelmoituun kohderyhmään, mutta virkistäviä tulokulmia löytyy. Erilaisia kuin monien ns. luontaisten viiteryhmieni.

Mutta. Vain elämää. Se taitaa erottaa minut yli puolesta Suomesta. En ole sitä seurannut. Tokko seuraan, vaikka Mikael Gabriel on seuraavalla kerralla mukana. Tai vaikka olisi Anneli Saaristo.

Kalle Lähde: #Happotesti - Kirja joka sai Bukowskin tuntumaan hienohelmalta

Lainasin eilen Kalle Lähteen Happotestin, joka on saanut paljon palsta- ja bittitilaa. Ei syyttä, eikä suotta.

Yksi hujaus vain ja päällimmäiseksi luettujen pinoon paluumatkalle Pointin kirjastoon.

Kaikki varmasti tietävät, että kirja kuvaa sievistelemättä juopon elämää. Määrittelemätön pätkä aikajanaa, johon mahtuu oluttölkin sihahduksia, tokkuraisia heräämisiä ties mistä, oksennuksia ja muita eritteitä (ties missä). Mutta ennen kaikkea jatkuvaa sisäistä itsepetosta, kieltämistä, selittelyä ja valehtelua.

Päähenkilö vie juomisen, alkoholismin, rappion ja juoppouden päänsä sisällä aivan omalle tasolleen, johon peilattuna Bukowskikin näyttäytyy sisäsiistinä ja hienohelmaisena.

Mikä toisen alennustilassa sitten niin kiehtoo?

Rappioromantiikasta ei häivähdystäkään, älyllisestä keskustelusta - edes humalaisen jankkaavasta dialogista - tai mielenkiintoisista ihmisistä ei häivähdystäkään.

Vain yksinäisyyttä, laskusuuntaista pohjalle valumista, menetyksiä ja häpeää, noloutta, sairautta, joka saa ihmisen nojaamaan viimeisillä voimillaan sepittämiinsä kulisseihin kaksin tutisevin käsin.

Mutta olenko pitkään aikaan nauranut yksin yöllä ääneen kirjan kanssa niin kuin eilen? En muistaakseni. Mikä nauratti? Mietin vastausta, joka on kyllä: sujuville sutkautuksille, hauskoille vertauksille ja nokkeluuksille.

Sillä koko ajan odotin ja toivoin ihmettä; päähenkilön havahtumista ja toipumispolulle askeltamista.

Nyt kun Lähteen pää on auki, odotan kovasti sitä vaikeinta, eli seuraavaa eli kakkosta. Kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin perustuvan kuvauksen aikana veti tietysti koko ajan yhtäläisysmerkkiä kirjailijan ja päähenkilön välillä.

Koska kirja on raitistuneen miehen ja mielen tuottama teksti, uskon vahvasti, että tämä ei jää tähän.

Chick litiä joogasalin naisista - kirja naisten välisestä kaiken ylittävästä ystävyydestä - ja joogasta

Kuin automaattiohjauksella nappasin alelaarista ostoskoriin kirjan Rain Mitchell: Opetuksia. Joogasalin naiset.

Chick littiä pitkästä aikaa!

Toki ostorefleksin aiheutti sana joogasali.

Avasin kirjan vailla mitään ennakko-odotuksia. Ja heti muutaman sivun jälkeen olin in! Ihq ja omg tässä opuksessa on upotettuna kaikki joogakliseet ja vielä monenteen potenssiin - koska Jenkkilä!

Kirjassa vilisevät eri joogasuuntaukset, villeimmät villitykset, hassuimmat hullutukset "asanoiden patentoinnista" nakujoogaan asti. Hihittelin ja ahnehdin. Muutamaan kertaan kyllä myös herkistyin.

Oikeasti kirja oli kertomus naisten välisestä vahvasta, kaiken ylittävästä ystävyydestä. Ja joogasta, joka toimii  kokoavana voimana ja ratkaisuna ihan mihin vain. Sydänsuruista eheytymiseen, väkivaltaisesta suhteesta irtautumseeen, yhteen saattamiseen, omaan voimautumiseen.

Vaikka kirja tuntui välillä melko kliiniseltä ja sisäsiistiltä, niin en  silti usko, että se olisi parantunut lisärosoisuudesta tai -syvällisyydestä.

Nyt tilaan itselleni sarja ensimmäisen osan!

Musiikkideprivaatio

Olen ollut lapsesta asti musiikin suurkuluttaja. Musiikki antaa edelleenkin minulle iloa, motivaatiota, kylmiä väreitä, keskittymiskykyä, uusia ajatuksia, uusia oppeja, näkemyksiä, nautintoa.

Pikkukakarasta asti olen soitattanut pikkumankasta ensin Nenaa, sitten Faith No Morea, Iron Maidenia, Nirvanaa, Bad Religionia, olen viritellyt halpoja korvalappustereoita kestämään lenkillä, kiukutellut hyppiville kannettaville cd-soittimille ja täysillä löytöiloinnut kannettavan musiikin syntyriemun mp3-soitinten myötä. 

Kunnes Spotify

S paransi elämänlaatuani jättiläisenharppauksella.

Mutta nyt.

Uusi yltäkylläisyysasteen ongelmani on se, ettei mikään musa ole kunnolla kolahtanut aikoihin. Ei vain kolise. Onko vika uuden musiikin tai olenko jumittunut 90-luvulle?

Vai onko se Spotify?

Kulutanko uuden liian äkkiä ja ahdehdin lisää? Poimin suosituimmat, enkä huomioi B-sidoreita? Eikö Spotifyssä ole marginaaleja, jotka iskisivät juuri minuun?

Vai onko musiikin kuluttamisesta tullut liian helppoa? Ei mitään odotettavaa, etsittävää, löydettävää. Kaikki tarjotaan valmiina: suosituimmat, samantyyppiset, valmiit listat. Ei tarvitse edes poimia.

Edelleen lautasellani pyörivät lähinnä ne vanhat. Mausteena joitakuita muutaman kerran käyttötapauksia. Olen tehnyt myös täsmäiskuja eri maihin, joista (mm. Turkki, Bulgaria, Serbia, Italia, Venäjä) on jäänyt yksittäisiä jäljelle kestovarastooni, johon olen alkanut pelätä pian kyllästyväni lopullisesti.

Ehkä vika on minussa. Olen muuttunut ja etsin jotakin väärää. Eli täytyisi tehdä genreloikka.

Mihin ihme suuntaan?

Valmiuksia ja konkreettisia edistyksiä

Sain todistuksen joogaopinnoistani. Päällimmäisenä tunnen kiitollisuutta siitä, että olen saanut osallistua kursseille. Kaikki ne ihmiset ja se innostuksen aste!

Tunnustan valmiuteni oppia lisää. Odotan etenkin jatko-yin-kursseja sekä vinyasaa.

Tein juuri oman harjoituksen aurinkoisella parvekkeella. Omassa jang-harjoituksessa asanoiden pidot venyvät ja venyvät. Yin-harjoituksen vaikutteita.

Olen iloinen siitä, että olen kehittynyt päälläseisonassa. Siitä kuuluu kiitos sivanandalle. Konkreettinen tavoite, tulos todennettavissa. Teorian jälkeen vain harjoitusta. Eikä jää abstraktille tasolle. Ehkä seuraavaksi alan harjoitella peacock-asanaa (riikinkukko).